sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Voi surku !

Tämän aamun punnitus oli oikeasti aika kakka. Tiedän täysin miksi se vaaka näytti 600g enemmän ! En liikkunut melkein yhtään, jos abs workoutteja ei lasketa, hyötyliikunnan lisäksi.

Eli siis 84,7kg oli tänä aamuna. Ja kun äitienpäivä kerran oli, niin tuli sitä sitten syötyä kahdessa eri paikassa kakkua, ja ratkesin myös taas syömään karkkia. Voisi itseasiassa laittaa uuden karkkipaasto-taulukon tuohon sivuun, kun ei tästä tullut nyt yhtikäs mitään ;)

Mutta en masentunut punnituksesta, koska tiedän, että jokaisessa laihdutusurakassa tulee tämä vaihe, että yhtäkkiä nousee paino, ja taas laskee ihan kivasti. Tavoitellaan uutta lukua ainakin ensiviikkoon. Kävin tänään vielä hyppimässä trampoliinilla ja pitkällä kävelyllä, sekä pelattiin tuossa lasten ja lastenmielisten kanssa vähän pallopelejä. Nyt vielä tekemään tuo kahdeksan minuutin vatsatreeni (level 1). Sitte olis niinku taas paketti kasassa ja vähän tuo kakkumorkkiskin laantunut :D

Yritän ottaa taas takaisin sen rytmin mikä mulla oli. Eli säännölliset syömiset ja lähes joka päivä niitä pieniä raejuustoannoksia, jotka totesin hyviksi ja kyllä nälkä lähti.

Arkena on helpompi noudattaa tiettyä kaavaa, kun ei tule näitä houkutuksia vastaan..

Huomenna yritän hyppiä trampoliinilla ja tehdä vaikka x2 ton vatsatreenin ja työmatka tulee taas pyöräiltyä, sekä varmaan vielä lenkillekin illalla. Syömiset toivon mukaan taas suht normaalit.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti